Tietoa meistä

Verkostoyhteistyö

Tältä sivulta löydät tietoa Fokka Säätiön tekemästä verkostoyhteistyöstä sekä verkostokumppaneista.

Virta-verkosto

Säätiö on mukana Forssan seudun työllisyydenhoidon ekosysteemissä, Virta-verkostossa, yhdessä Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymän, Forssan ammatti-instituutin sekä Faktian kanssa. Virta-verkosto muodostuu Forssan seudun kunnista ja työllisyyden hoidon julkisista toimijoista, jotka toimivat tiiviissä yhteistyössä tavoitteena tarjota seudun työnhakijoille ja työnantajille entistä parempia, vaikuttavampia ja saavutettavimpia työllistymiseen tähtääviä palveluita. Olemme aktiivisesti mukana Virta-verkoston toiminnassa ja roolimme tässä verkostossa kasvaa Fokka Säätiön toiminnan laajentuessa.

Into ry

Olemme Into ry:n jäsenorganisaatio. Into ry:n tarkoituksena on kehittää ja tukea heikossa kouluttautumis- ja työllistymisasemassa olevien nuorten ja aikuisten työttömien työllistymisen edellytyksiä ja ehkäistä syrjäytymistä edistämällä etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan kehitystä Suomessa. Into kehittää valtakunnallisesti etsivää nuorisotyötä ja työpajatoimintaa tekemällä vaikuttamistyötä, lisäämällä ja tukemalla ammattilaisten osaamista, tarjoamalla kentälle laajasti materiaalia työn tueksi, laatimalla suosituksia ja jakamalla kentän hyviä käytäntöjä. Inton jäsenorganisaatiot toimivat näiden tarkoitusperien mukaisesti.

Ohjaamoverkosto

Ohjaamolla on Forssan seudulla laaja yhteistyöverkosto, johon kuuluu kymmeniä eri toimijoita ja palveluja. Ohjaamoverkosto kokoontuu joka kuukausi jakamaan tietoa kukin omista palveluistaan ja kehittämään Ohjaamon toimintaa yhteistyössä. Ohjaamoverkostoon kuuluu toimijoita mm. etsivästä nuorisotyöstä, sosiaalityöstä, nuorten TE-asiantuntijoista, mielenterveys- ja päihdetyöstä, oppilaitoksista, yhdistyskentästä, hankkeista jne.

Nuorten työllisyyteen ja hyvinvointiin liittyvä palvelukenttä on muutoksien keskellä ja tiiviin verkostoyhteistyön merkitys on kasvanut entisestään. Mikäli haluaisit osallistua Ohjaamoverkostoon, ole yhteydessä ohjaamokoordinaattori-Katjaan!

Ohjaamojen valtakunnallinen verkosto

Ohjaamo on valtakunnallinen brändi ja palvelualusta, joten Ohjaamo Fokkakin kuuluu tiiviisti valtakunnalliseen Ohjaamojen verkostoon, jota koordinoi KEHA-keskuksen monialaisten palvelujen tukitiimi. Kaikki Suomen Ohjaamot kokoontuvat vuosittain useampaan kertaan eri tavoilla ja kehittävät toimintoja valtakunnallisesti yhdessä. Valtakunnallisen Ohjaamoiden verkoston kanssa on tiiviissä yhteistyössä myös eri ministeriöt (TEM, STM, OKM), jotka myös rahoittavat Ohjaamojen toimintaa eri tavoilla.

Myös Kanta-Hämeen Ohjaamot (Hämeenlinna, Forssan seutu ja Riihimäen seutu) toimivat tiiviissä yhteistyössä ja mm. edustavat yhdessä seudun Ohjaamoita kehitysryhmissä ja tapahtumissa.

Fokka yhteistyökumppaniksi?

Olemme kiinnostuneita uusista yhteistyömahdollisuuksista sekä liittymään erilaisiin yhteistyöverkostoihin. Jos yhteistyö kiinnostaa, ota yhteyttä toiminnanjohtaja Tanja Niinimäkeen.

Kiinnostuitko?

Ota yhteyttä ja etsitään juuri sinun tarpeisiisi sopivat ratkaisut.

Ota yhteyttä